AkiRuotsala itse asiassa.

Ukrainan kriisi. Oletko neljäätoista vai kolmekasia?

  • Ukrainan kriisi. Oletko neljäätoista vai kolmekasia?

Venäjä yllätti aggressiivisuudellaan Ukrainan kriisissä monet. Putinin ja venäjämielisten provokaatiot näyttivät kuin ylittäneen sen sovinnaisuuden rajan, johon Euroopassa on opittu kylmän sodan ja Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. EU, maanosan poliittiset, taloudelliset ja sosiaaliset haasteet ovat kuin turruttaneet turvallisuuspoliittiset aistimme. Maan mahtavien äänensävyjä tulkittaessa sai vaikutelman, että rauha euroopassa olisi ollut ensimmäistä kertaa 60 vuoteen todella uhattuna, nyt vieläkin vakavammin kuin Jugoslavian hajoamissotien, Unkarin kansannousun tai neuvostovaltioiden itsenäistymispyrkimyksien yhteydessä. Kun käytössä olevissa ohjekirjoissa ei ollutkaan suoranaisia neuvoja tilanteen varalle, monet suhtautuvat asioihin tavallisesti osana historiallista jatkumoa. Tarkastelen seuraavaksi kahta ajattelutapaa, joiden siemen on syvällä Euroopan historiassa ja joihin suurimman osan euroopan poliitikoista ajattelutavan näkökulmat kriisin osalta jakautuvat.

Monet rinnastavat tilanteen vuoteen 1914, jolloin suurvallat ajautuivat vähän yllättäen sotimaan keskenään. Kuten myös nyt, Euroopassa oli tuolloin vallinnut pitkä rauha vuosien 1870 – 1871 Saksan-Ranskan sodan jälkeen. Laajaa suurvaltojen välistä sotaa osattiin pelätä etukäteen, koska sellainen oli nähty Euroopassa aiemmin, Napoleonin aikana. Kuten historia osoittaa, ensimmäinen maailmansota oli tuhoisa, melkein 9 miljoonaa ihmistä vaatinut tragedia herätti ihmiset sodan järjettömyyteen ja moni ajatteli: ei koskaan enää. Lisäksi monen mielessä suursota oli ollut turhaa sapelinkalistelua, joka olisi voitu välttää paremmalla johtamisella ja diplomatialla.

Erityisesti saksalaisessa poliittisessa retoriikassa vuoden 1914 tilanne heijastuu nykyhetkeen. Tätä Saksan maailmansota-fiksaatiota Alec MacGillis on avannut omassa New Republicin artikkelissaan maaliskuussa. Moni saksalainen Merkelin johdolla kavahtaa liian kärkästä kieltä ja korostaa maltin, johtamisen ja diplomatian keinoja suhteessa Venäjään. Saksalaiset ovat toistaneet toistamistaan sitä, että keskusteluyhteys Kremliin on pidettävä auki. Taustalla soi ajatus: ”Jos vuonna 1914 oltaisiin annettu tilaa diplomatialle, olisiko suursota voitu välttää?” Yhdysvaltoihin ja sen tärkeimpiin liittolaisiin verrattuna Saksan suhtautuminen Ukrainan kriisiin sen alusta lähtien onkin ollut maltillisempaa. Tähän on kuriositeettina hyvä todeta, että toisin kuin Länsi-Saksa, DDR ei käynyt kylmän sodan aikana läpi samanlaista ideologista muuntautumista kuin vahvasti amerikkalaistunut läntinen veljensä. Itäblokin alla DDR:ssä säilyi osa vanhaa saksalaista identeettiä joka edelleen vaikuttaa mm. Itä-Saksassa varttuneen Merkelin ulkopoliittiseen ajatteluun. Tämä saksalainen keisarillisen liittotasavallan perintö saa monet saksalaiset ymmärtämään venäläistä länsivastaisuutta, jota itse asiassa Saksakin edusti ensimmäisen maailmansodan kynnyksellä. Siksi on hyvä tiedostaa, että Saksan tie ei ole välttämättä Yhdysvaltojen tie.

Toinen näkökulma Ukrainan kriisiin on rinnastaa Putin Hitleriin ja Krimin niemimaan haltuunotto Hitlerin hivuttautumiseen, kuten Reininmaan militarisointi, Tsekkoslovakian sudeettialueet ja Itävallan Anschluss vuonna 1938. Moni muistaa vielä tuoreena, kuinka Hitler käytti länsivaltojen passiivisuutta keinonaan liittää alueita osaksi Natsi-Saksaa. Chamberlainin selkärangattomuus ja Rooseveltin välinpitämättömyys saivat aikaan hirmuhallitsijan nousun ja ensimmäistä maailmansotaakin tuhoisamman suursodan, jonka haavat ovat tuskin umpeutuneet.

Erityisesti Yhdysvaltojen poliittisen eliitiin retoriikassaan on näkynyt tätä rinnastusta, joka ilmenee suorina Putin-Hitler viittauksina ja sotilaallisen voimankäytön uhkaamisella, kuten ulkoministeri Kerryn taannoisessa puheessa. Yhdysvalloissa, mutta myös Euroopassa tästä ajattelutavasta ammentavat keskustelijat vaativat kovempia toimia Venäjää vastaan. Heille on selvää, että Putin käyttää länsivaltojen sodanpelkoa hyväkseen, eikä hänen häikäilemättömyydellään ole rajoja. Voimapolitiikan viljely oikeutetaan siten pedon taltuttamisella ennen kun se kasvaa liian suureksi. Suomessa tämän ajattelutavan edustajat kiirehtivät suomen Natojäsenyyttä ja puolustavat tiiviimpiä länsisuhteita tulevaisuudessa. Myös monen EU-kriitikon mielipiteet ovat kriisin edetessä loiventuneet. EU ei olekaan heille enää ilmestyskirjan peto ja turhake, vaan keino lähentyä länteen ja luonnollinen osa Suomen ulkopolitiikkaa. Sinänsä hauska yksityiskohta näin eurovaalien alla.

Vaikka on todettava, että jokaisella aikakaudella ja kriisillä on omat erityispiirteensä, rinnastuksissa on myös pala totuutta, koska ihmisen perusolemus ja valtapolitiikan lainalaisuudet ovat pysynyt samana. Molemmissa näkökulmissa on lisäksi meille suomalaisille oma opetuksensa.

  1. Diplomatian roolia ei missään tapauksessa pidä vähätellä osana ulkopolitiikkaa. Kun konfliktit pystytään estämään ennalta hyvällä dipolomatialla, tilanne on entistä parempi. Valitettavasti Max Jakobssonin tai Urho Kekkosen kaltaiset diplomaatit eivät kasva puussa. Diplomatian kehittäminen vaatii diplomatian kulttuurin luomista ja siihen panostamista. Jos ulkoasiainhallintoon ei aivan massiivisesti lapatakaan lisää euroja, sen resurssit on kohdennettava tarkemmin palvelemaan Suomen kasvamista diplomatian avainpelaajaksi.
  2. Toinen totuus on se, että todellinen turvallisuuspoliittinen tae on uskottava puolustus ja sotilaallisen voimankäytön pelote. Mikäli epäilys oman puolustuksen uskottavuuteen ohjaa ulkopoliittista keskustelua myötäilemään uhkaavaa naapuria, puolustuksen doktriineja on hyvä miettiä uudelleen. Turvallisuuspoliittisen selonteon päivitys voidaan aloittaa kohdasta N niinkuin Nato.

Jos Ukrainan kriisistä on etsittävä joitain positiivisia puolia, niin se on piristänyt seisahtunutta kotimaista turvallisuuspoliittista keskustelua. Olen jo reilun vuoden päivät seurannut kateellisena naapurimaan Ruotsin aktiivista turvallisuuspolitiikan poliittista debattia ja salaa toivonut samanlaisia tuulia myös Suomenniemelle. Ei turpoilu kokonaan kuollutta ole kotimaassakaan ollut, mutta raskaansarjan keskustelu on loistanut poissaolollaan ehkä akuutin talouskriisinkin kustannuksella. Laitoin tämän merkille muun muassa erittäin laimean ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon julkistamisen yhteydessä loppuvuodesta 2012.

Kristillisdemokraattiset nuoret ovat olleet tässä suhteessa poikkeus ja ennakoineet tulevaa ottamalla mm. Natojäsenyyteen myönteisen kannan viime vuosikokouksessaan ja edistämällä länsimyönteistä sotilasyhteistyötä myös puolueen sisällä elokuun puoluekokouksessa. Toki on myönnettävä, että tiukan äänestyksen jälkeen puoluekokus ei vielä aivan lämmennyt nuorisojärjestön aloitteelle. Nyt Ukrainan kriisin puhjettua ja Venäjän karhun käännettyä kylkeään moni puolueettomuutta puolustanut toimija Suomessa on alkanut vaatimaan Natokortin aktivoimista. Siksi on rehellisyyden nimissä todettava, että KD Nuoret ovat olleet raikas ja esimerkillinen poikkeus kotimaan poliittisella kentällä, eikä järjestöä voi siten syyttää turvallisuuspoliittisesta kevytkenkäisyydestä.

Aki Ruotsala

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Kiinnostava kirjoitus, mutta tämä virke vähän kummastuttaa: "Monet rinnastavat tilanteen vuoteen 1914, jolloin vähän kuin nyt, suurvallat ajautuivat vähän yllättäen sotimaan keskenään."

Siitä saa kuvan, että suurvallat sotisivat nyt keskenään.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Liittyykö tämä seuraavaan:
Olen itsekin ihmetellyt sitä, että mm. EU-komission Viviane Reding ja Manuel Barroso ovat viitanneet vuoteen 1914 ja sodan uhkaan nyt, kun EU-vaalit lähestyvät.

He käyttävät näitä viittauksia mm. "Euro-skeptikkojen uhkan torjumiseksi" hyvissä ajoin. Siitä saa sellaisen kuvan, että EU-skeptikkojen agendaan kuuluisi sota?
"Speaking in Athens, José Manuel Barroso, the commission president, signalled that the EU would use the centenary of World War One to warn that Euroscepticism, far-Right and populist anti-European parties could bring war back to Europe."

Erikoinen Nobel-rauhanyhteisö?

Käyttäjän AkiRuotsala kuva
Aki Ruotsala

Kiitos Markku kommentistasi. Nyt kun tuon lauseeni luin, niin kieltämättä se hieman kalskahtaa. Tunnustan, että en viittaa sillä informaatiosotaan, sillä sanan säilät ovat suihkineet Ukrainan yllä. Taidan hieman päivittää tekstiä siltä osin.

Toimituksen poiminnat